23. elokuuta 2013

Parin kuukauden postaushiljaisuuden rikkominen

Heippa vaan kaikki! Onkohan joku vielä linjoilla? :)

Tämä on eka kerta puoleentoista kuukauteen, kun ylipäätään kirjauduin tänne Bloggeriin sisään. Ajattelin nyt tulla vaan tänne ilmoittamaan, että elossa ollaan ja blogi ei ole jäänyt täysin unholaan. Tein teille hienon videonkin, mutta ladattuani sen Youtubeen ääni pätki ihan hirveästi, joten julkaisukelpoiseksi en sitä kokenut. Senpä vuoksi tässä tulee (tylsähkö) kirjallinen esitys.

Syytä hiljaisuuteen ei suoranaisesti ole. En ole menettänyt kiinnostustani, inspiraatiotani, unohtanut käyttäjätunnustani tai rikkonut kameraani. Aikaakin on periaatteessa ollut. En ole vain saanut aikaiseksi tai kokenut tarpeelliseksi postailla hetkeen.

Oon kyllä tässä blogihiljaisuuden aikana tehnyt koristeluitakin niin omille kuin muidenkin kynsille, mutta en ole kuitenkaan jaksanut kuvia muokkailla ja päivittää - jos olen ylipäätään kynsiä kuvannut. Mulla on ollut kynsien suhteen menossa yleisesti ottaen sellainen kausi, että oon viihtynyt hyvin simppeleissä ja neutraaleissa lakkauksissa: nudea, vaaleanpunaista ja ranskista vaan. En ole kokenut tarpeelliseksi esitellä yksivärisiä kynsiä tai värilakka+glitter-yhdistelmiä, netti kun on sellaisia ja swatch-kuvia muutenkin pullollaan :) Lisäksi olin kesätöissä sellaisissa hommissa, missä kynnet ja kädet joutuivat koetukselle, minkä vuoksi pituutta napsaisin ihan reteesti pois kynsistä. Nyt olen taas koulun puolesta harjoittelussa kauneushoitolassa, ja koen sielläkin helpompana pitää kynnet yksinkertaisina ja lyhyessä mitassa, niin ei tule vahingossakaan raavittua kenenkään naamaa irti kasvohoitoa tehdessä...

Palailen tänne seuraavan kerran, kun mulla on oikeasti jotain sisältöä postaukseen :D Tämä oli vain tällainen (jossain määrin informatiivinen) höpinälöpinäteksti - tuli vain sellainen olo, että halusin tänne jotain koodailla. Tässä vielä hieno webbikameralaatuinen kuva postauksen kuvitukseksi:

Moimoi ja hauskaa viikonloppua!

13 kommenttia:

  1. Blogihiljaisuutta täälläkin suunnalla! Välillä on hyvä pitää taukoa eikä sitä tarvitse selitellä :)

    VastaaPoista
  2. Kiva kuulla sinusta pitkästä aikaa

    VastaaPoista
  3. pepsu: Sitä on liikkeellä ;) Ja kesä varmaan aika monella teettää kaikkea muuta puuhaa kuin koneella istumista! Niinpä, olen samaa mieltä :) Enkä kyllä olekaan potenut huonoa omatuntoa siitä, että en ole päivittänyt. Miksi pitäisikään, tämä on kuitenkin loppujen lopuksi harrastus, jonka ääreen on kiva sitten palata kun aika on sopiva :P

    eekku: Samat sanat! :)

    VastaaPoista
  4. Tervetuloa takaisin bloggailemaan :) Täällähän me lukija odotellaan!

    VastaaPoista
  5. Kiva että infosit. Ei tule itselläkään näin kesällä niin luettua näitä blogeja saati kommentoitua. Mielummin ottaa kirjan ja menee pihakeinuun lukeen sitä :o) Palaat blogin pariin sitten kun siltä tuntuu. Mukavaa loppukesää! (Juu kesää, ei vielä ole syyskuu:oD )

    VastaaPoista
  6. Lunalii: Kiitos paljon :) Kiva kuulla että täällä ollaan edelleen linjoilla!

    Heidi: Joo, ihan ymmärrettävää että tulee vietettyä aikaa pihalla ja muissa puuhissa, talvella pakkasen paukkuessa voi sitten hautautua viltin alle ja datailla hyvällä omallatunnolla hehe x) Hih, kiitos, ja hauskaa syksyn odotusta sinulle ;D

    VastaaPoista
  7. hahahahahahahaha kesätyö jossa kynnet ja kädet joutuu koville äly ;)

    VastaaPoista
  8. Oisko sulla vinkkiä miten saisin kasvatettua kynsiä? Kun kynnet ovat siedettävän pituiset puren ne lyhyiksi ja kun ne ovat lyhyet puren niitä niin että ne "pidentyvät" ja samalla ohentuvat ja katkeavat. Tiiän et vaan lakkailet kynsiä, mutta osaisito neuvoa minua ongelmassani. Kynneliä olen koittanut, mutta unohdan laittaa aina sitä. Kysilakka auttaa tosi hyvin! Mutta kilpa-uintia kun harrastan ni ne lakat aina lähtevät irti. Miten saisin kynsilakan kestävän kloori vettä 3 viikossa

    VastaaPoista
  9. Anonyymi: ;) ;) ;) Haba antoi puskille kyytiä!

    Jessica: Voisitko kokeilla esimerkiksi oman kynnen geelausta? :) Geelaus voisi kestää vedessä paremmin kuin tavallinen lakka ja samalla oma kynsi pääsee kasvamaan pidemmäksi, kun on geelikerros suojana. Geelilakka voi myös olla hankalampi puresjektava. Ja kynsien pureskelu on tapa josta on vaikea päästä eroon, tiedän sen koska olen itsekin kynsiä pureskellut pienempänä. Mutta siitä on myös mahdollisuus oppia pois, kynneli on tuttu juttu :) Toivottavasti tästä oli jotain hyötyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mistä voi ostaa geelilakkaa ja miten sitä käytetään?? :) olen tietämätön näissä asioissa

      Poista
  10. Geelilakat ovat kuin tavallisia lakkoja, mutta ne kovetetaan UV- tai LED-uunissa :) Geelilakkoja myydään netissä varmaan useassakin verkkokaupassa, mutta ainakin Cesarsshopista löytyy (UV-geelilakat nimellä), Cesarsin sivuilta luulisi löytyvän myös tarkempia ohjeita käyttöön. Ns. tavallisista kaupoista ainakin Kicks myy kans geelilakkaukseen aloituspaketteja :) Ja monet kauneushoitolat tekevät myös geelilakkauksia geelirakennekynsien lisäksi!

    VastaaPoista
  11. Moikka pitkästä aikaa Iduska :) !

    Mitäs sulle kuuluilee muuten, miten koulussa menee? :) Missä oot harjoittelussa? :)

    Mulla on aivan sama hommeli, mun blogi on ihan jäissä ja kun pidempi aika vaan tulee väliä niin ei tuu sitten enää senkään takia sitten kirjoiteltua. Mä oon tosi vähän edes lakkaillut kynsiä :-o ja jos joskus harvoin on sen tehnyt niin ei ole kuvaillut niitä ja plää. :) Onhan täs muutenkin ollut niiiiin kaikenlaista ettei oo kertakaikkiaan ehtinyt ja sillon kun on ollut aikaa niin ei oo jaksanut.. voi voi ;) vikiviki ja valivali ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moiiii ♥ :) Ihan hyvää kuuluu, kiitos kysymästä! Olin harjoittelussa Sokkarin yläkerran kauneushoitolassa ja nyt oon toista viikkoa takasin kouluarjessa, ihan normisti sekin rullaa :D Vaikkakin paljon hommaa on toki luvassa vikalle vuodelle... Nojoo, se on totta että mitä pidempi väli niin sitä korkeemmaks muuttuu kynnys kirjautua sisään ja alkaa väsäämään postausta. Mullakin on monet lakkaukset jääneet kuvaamatta kun ei oo ehtinyt, tai kun on viimeinkin ollut aikaa niin lakkaukset on jo ihan kulahtaneet... :D Mitäs sulle kuuluu, ootko nyt töissä? :) Ootteko jo kotiutuneet uuteen pesään? :D

      Poista

Kiitos kommentistasi! Huom: blogin ylläpitäjä tarkistaa viestit ennen julkaisemista ja päättää kommenttien hyväksymisestä ja hylkäämisestä. / Thanks for your comment! Attention: the blog administrator can accept or reject comment before it is published.