25. toukokuuta 2012

Runsaasti tekojalokiviä valkoisella

Bongasin aivan ihanan timanttikoristellut kynsilakkauksen Acetone and Old Lacquer-blogista, ja siitä
inspiroituneena väsäsin itsellenikin kimaltelevat kynnet. Tän postauksen otsikkokin on vapaa käännös tuon
inspispostauksen englanninkielisestä otsikosta.

Käytin valkoisen lakan päällä Sanna Tarasta testiin saatua valkoista glitteriä,
mutta se hävisi kokonaan kun lisäsin päällyslakan, höh! En tiedä toimisiko tuo glitter
paremmin esimerkiksi geelikynsien koristelussa, tai vaikkapa ihan perusranskiksessa.
Täytyy testata vielä ranskalaiseen manikyyriin tuota glitteriä: se on kuitenkin niin nätti,
väriltääkin ihan puhtaan valkoinen. Näyttää purkissa oikeastaan kimaltelevalta
hangelta. (Onneks ollaan oikeassa elämässä jo hiljalleen siellä kesän puolella...
!)


  • Pohjalla kaksi kerrosta valkoista lakkaa Saffron London 11 Matte White
  • (Lakan päällä kärjissä valkoista glitteriä, Sanna Tarasta [yhteistyön kautta saatu])
  • Kärjissä hopea glitter Saffron London 7 Silver Nugget
  • Hopeisia microhelmiä
  • Kirkkaita strasseja: sydämiä, kolmioita ja neljää eri kokoista pyöreätä mallia

PS. Lopuksi on vielä pakko vilauttaa kuvaa uudesta lakasta, jota
testasin äsken. Varsinaisille crackle-lakoille en oo koskaan erityisesti
lämmennyt, mutta että ihan krokotiilinnahka-lakka - tuo oli pakko
kotiuttaa! Mitäs mieltä te ootte tästä efekti-lakasta? 8)

17 kommenttia:

  1. oo tykkään :) ihanan prinsessamaiset ^^

    VastaaPoista
  2. Ihanat blingbling-kynnet! :3 Tykkään tommosista hirveesti, mut en saa ikinä ite aikasiks toteutettua. :D

    Aikas upeen näköinen toi crackle! 8)

    VastaaPoista
  3. Tykkään valkoisista! Ja tavallaan aika makea tuo kroko-lakka vaikka mäkään en tykkää halkeilulakoista yleensä. En muuten omista ainuttakaan:o

    VastaaPoista
  4. HANI: Hihi kiitti 8) Joskus pitää olla hiukan prinsessa!

    Suvi: Joo, kyllähän tuollainen koristelu ottaa oman aikansa enkä jaksanutkaan kaikkiin kynsiin tehdä noita isompia timanttiklönttejä :'D Kyllä tuokin kimaltaa jo ihan kiitettävästi :) Ja niin mustakin!

    Sissi: Kiva kuulla että tykkäät! Ja joo, eka crackle-lakan tapainen tuokin mulla on, varsinaisia halkeilevia lakkoja en kans omista yhtäkään :) Hauskaa etten oo ainut joka ei oo cracklelle lämmennyt!

    Kiitos teille kaikille kommenteista :)

    VastaaPoista
  5. ihanat bling bling kynnet!

    VastaaPoista
  6. Khih eikös :> Kiitti kommentista!

    VastaaPoista
  7. Oiii, noi on kyllä prinsessamaiset! Tosi taitavasti osaat sijoitella noi blingblingit, itellä meinaa aina lähteä harittamaan millon mihinkin suuntaan, kun melkein vaan tipauttelen niitä paikoilleen. Pinseteilläkö sä niitä laitat vai millä?

    http://korukynsilla.blogspot.com/

    VastaaPoista
  8. Voi, kiitos! Silmä harjaantuu tekiessä, ja itessäni on pientä perfektionistin vikaa joten mietin jonkin verran miten asettelen nuita koristeita. Yleensä laitan strassit (ja isoimmat glitterhileetkin) paikoilleen coctail-tikun avulla. Helpoimmin onnistuu, kun kynnelle laittaa tipan kirkasta lakkaa haluttuun kiinnityskohtaan, sitten dippaa coctail-tikun kärjen kirkkaaseen lakkaan, poimii strassin ja asettelee kynnelle. Toivottavasti tästä oli jotain hyötyä :)

    VastaaPoista
  9. Mistä tuollaista krokotiilinnahka-lakkaa saa???? Minäkin haluan...

    Aivan ihanat nuo kynnet. Tosi bling.

    http://lakkaaddikti.blogspot.com/

    VastaaPoista
  10. Kiitos paljon kommentistas :> Tuon oman efektilakkani ostin Love It-verkkokaupasta. Oliskohan maksanut 6,5 euroa, sieltähän sen näkee :) Barry M on tosiaan merkki.

    VastaaPoista
  11. Kiitos paljon. Tilaus tehty ja kohta minäkin omistan mokoman ihanuuden.

    VastaaPoista
  12. Tosi kauniit kynnet :). Oli ihan pakko tulla kommentoimaan, vaikken kyllä yleensä uskalla kommentoida mitään kenenkään blogiin:D. Löysin sun blogin varmaan pari kolme viikkoa sitten ja taiteilet aina tosi ihania kynsiä:) Ja sait mutkin innostumaan noilla vanhoilla postauksillas strasseista:)! Aina on pakko tulla kattomaan mitä uutta oot keksinyt:). Ehdottomasti yks mun lemppariblogeista. -Paula

    VastaaPoista
  13. Marja: Kiva juttu, toivottavasti tykkäät lakasta! Omasta mielestäni se on kyllä aika pähee :)

    Anonyymi/Paula: Voi vitsit, kuinka kiva kuulla että tykkäät ja oot saanut inspistä täältä, tällaiset kommentit antaa mulle itelleni taas inspistä tehdä ja esitellä lakkauksia :) Ja on oikeasti mukava, että kommentoit! Kirjoittele toki toistekin :> Kiitos vielä!

    VastaaPoista
  14. Noniin tosi kiva kuulla:)! Mielellänihän mä kommentoin:). Ehkä kohta uskallan myös ihan lukea ja kommentoida täällä muunakin kun anonyyminä,heh:D -Paula

    VastaaPoista
  15. Hihii hyvä homma :> Ja joo, kannattaa liittyä lukijaks just vaikka Bloggerin kautta, siitä kun näkee helposti uusimmat päivitykset jne. Ite ainakin seuraan niin montaa blogia että helpottaa lukemista huomattavasti :)

    VastaaPoista
  16. :3 ...! Taitaapi olla ensimmäinen miun "omasta" mallistani inspiraatiota saanut mani! <3 Ja hieno muuten onkin!

    VastaaPoista
  17. Jei, kerrankin oon jossain eka! Ei tää oo kyllä läheskään niin pähee kuin alkuperäinen, sulla oli paljon enempi timangee... 8) Mutta kiva kun säkin tykkäät tästä mun "apinoinnista"! :D Ja kiitos kun kommentoit :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Huom: blogin ylläpitäjä tarkistaa viestit ennen julkaisemista ja päättää kommenttien hyväksymisestä ja hylkäämisestä. / Thanks for your comment! Attention: the blog administrator can accept or reject comment before it is published.